Tapahtumat ja keskustelu

« aihelistaan

Esittele itsesi


  • Matias Patama

    11.4.2014 klo 23:47
    Kuulostaisko pahalta pyytää tällaista, että jäsenet voisivat esittellä itsensä? Minusta ainakin olisi mukava hieman kuulla millaista porukkaa seurassa pelailee, kun harvemmin tulee törmäiltyä täältä mäntästä käsin. Voisin vaikka aloittaa itse:

    Olen siis 16 vuotias nuori pojankloppi Mäntästä, oletettavasti siis seuran ainoa junnu, ja toinen meistä Mänttäläisistä jäsenistä. Parhaiten minut tunnistaa pienestä koosta ja kovasta äänestä :D Useimmiten minuun voi törmätä Mäntän ysiväyläsellä ja lauantaisin viikkokisoissa sielä Keuruulla!

    Tämän kummoisempia kirjottamatta toivon onnistuneita heittoja muille seuran jäsenille! :)


  • nimimerkki

    Pentti Miettinen

    12.4.2014 klo 15:46
    Seuraavissa viikkokisoissa pyydän kaikkia kertomaan edes nimensä, sekä mistä tulee.

  • Matias Patama

    13.4.2014 klo 17:45
    Sekin olis kieltämättä ihan hyvä idea!

  • nimimerkki

    Janne Väliaho

    14.4.2014 klo 15:09
    Olen 38-v. kahden lapsen isä Keuruulta. Aiempi harrastustausta jääkiekon, pesäpallon ja tenniksen parista. Frisbeegolfin pariin ajauduin kokeilumielessä syksyllä 2012. Kesä 2013 heiteltiin sitten jo ihan säännöllisesti Lahtisen Jussin ja kumppaneiden kanssa.

    Tavoitteena on ottaa jonkinlaisia kehitysaskeleita pikkuhiljaa sillä ajatuksella, että jonain päivänä voi sanoa kierroksen aikana useammin "Jes!", kuin "Oho, voi pa&%#!"

  • nimimerkki

    Pentti Miettinen

    15.4.2014 klo 06:15
    63 v. Eläköityvä pappa, joka tykkää liikkua luonnossa oman kuntonsa vuoksi. Heittotaso ei ole häävi, mutta on välillä pieiniä onnistumisen hetkiäkin. Tärkeintä minulle ei ole tulokset, vaan ne kaikki hienot ihmiset, jotka lajin parisssa liikkuvat ympäri suomenniemen. Tokihan mieltä lämmittä, kun onnistuu ja saa mielensä pidettyä kasassa takaiskun sattuessa.

  • Jarno Virta

    15.4.2014 klo 22:28
    35 v. luokanopettaja Keuruulta, paitsi että nykyisin asuinpaikka Jyväskylä. Heitellyt vuodesta 2010 ihan vaan omaksi ja muiden huviksi. Viime vuonna jo jonkin verran enemmän Jyväskylän monilla radoilla. Joskus jopa onnistuen hyvin, mutta ei kuitenkaan erinomaisesti. Muita harrastuksia on sen verran, ettei ainakaan vielä tule kisaaminen mieleen...Salibandy vie kaiken ajan talvella, jalkapallo jonkin verran kesällä. Silti on kiva huomata, että on vielä laji jossa voi koko ajan kehittyä.

    Meikäläiseen törmää varmimmin isoheitossa, laajavuoressa, kinkomaalla tai maastoliikuntakeskuksessa joissa veljen ja avovaimon kanssa käydään kesäiltoja kuluttamassa.

  • Rasmus Tuominen

    18.4.2014 klo 20:11
    13v. junnu, joka harrastaa kartingia ja fribausta. Minut tunnistaa siitä että olen vähän lyhyempi kuin muut. Minuun törmää usein Mäntässä jossa asun ja joskus viikkokisoissakin.
    Olen harrastanut fribausta viime kesästä asti ja heittelen harrastus ja kuntoilu mielessä, vaikka kilpailu henkeä riittää.
    Minuun voit tutustua omilla nettisivuillani rasmustuominen.com kun ajan kartingia ympäri suomea ja vähän myös ulkomaillakin.
    Eli siis hyviä heittoja ja iloista kesän alkua!

  • Toni Boman

    30.4.2014 klo 14:01
    28 v. Ihan paljasjalkainen Keuruulainen, joka on harrastanut heittelyä parisen vuotta. Pääosin heitellyt vain paikkakunnan radoilla, mutta tänä kesänä olisi tavoitteena käydä kiertämässä lähiseutujen ratoja sekä kehittyä heittotekniikoiden osalta jonkin verran.

    Sen verran on houkutteleva laji, että taitaa kesän mittaan jokunen tunti vierähtää ratoja kierrellessä :).

  • Marko Liimatainen

    2.5.2014 klo 10:07
    Jyväskylästä Petäjävedelle 2 vuotta sitten muuttanut 38v yhden lapsen isä. JyLin toiminnassa ollut vahvasti mukana ensin ultimaten merkeissä, jota tuli pelattua sarjassa (1-div) kymmenkunta vuotta. Nyttemmin siirtynyt rauhallisempaan frisbeelajiin golfiin, jota pelannut viitisen vuotta.

    Frisbeen lento on kaunista, oli se sitten iso ultimate-lätty tai virtaviivainen draiveri. Koukuttava kapistus :)

  • Juuso Rantanen

    9.5.2014 klo 14:34
    20 v. Mäntästä viime vuonna keuruulle muuttanut. Muutaman vuoden harrastanut mutta viime vuosi jäi täysin väliin käsivamman takia ja edelleen hieman himmaa tahtia.

    Peliseura kelpaa aina ja jos minut näkee radalla niin ilman muuta samaan sakkiin vain!
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Esittele itsesi